Someturva osaksi F-Securen tuotevalikoimaa.

| Lukuaika:2 minuuttia

28.10.2019

F-Secure ja Someturva aloittavat yhteistyön, jonka myötä sosiaalisen mediaan erikoistunut digitaalinen lakipalvelu tulee F-Securen asiakkaiden saataville. Someturva tarjoaa matalan kynnyksen oikeusapua somessa kohdattuihin ongelmiin kuten haukkumiseen, uhkailemiseen tai yksityisten kuvien ja tietojen levittämiseen.

2019 10 28

Someturva-palvelua on kehitetty vuodesta 2017 lähtien, ja Suomessa sen kautta on autettu jo reilusti yli tuhatta suomalaista. Someturva siirtyy nyt palvelun kehitysvaiheesta palvelemaan kansainvälisiä asiakkaitaan F-Securen asiakkuus on Someturvan ensimmäinen kansainvälinen yhteistyökumppanuus, jonka myötä marraskuun alussa yhtiöt alkavat tarjoamaan Someturvaa myös Ruotsissa SomeBuddy nimellä.

Tiedotteessaan F-Secure kertoo, miten Someturva täydentää heidän palvelujaan:

Someturva & F-Secure Cyberbullying ”— F-Secure tarjoaa jo nyt nettiturvaa ja pyrkii suojaamaan koko perheen verkossa, joten meistä tuntui luonnolliselta, että asiakkaamme pystyvät nyt helposti kertomaan kohtaamistaan sosiaalisen median ongelmista luotetulle osapuolelle, kertoo Antero Norkio, Product Management, Consumer Cyber Security, F-Secure.”

Someturva auttaa somenkäyttäjiä erilaisissa ikävissä tilanteissa, joihin liittyy yleensä aina ihmisten välinen konflikti. Palvelusta saa apua jopa ekaluokkalainen. Käyttäjän Someturvalta saama vastaus on toimintasuositus, joka sisältää aina oikeudellisen arvion sekä konkreettiset neuvot, miten tilanteen voisi ratkaista. Someturvan tavoitteena on olla globaali toimija sosiaalisen median käyttäjien turvana. Teknologiaan perustuva palvelun tehokkuus ja asiakaskeskeisyys mahdollistavat suurien käyttäjämäärien palvelemisen. F-Secure kertoo tiedotteessaan, että yhtiöiden väliselle yhteistyölle on erinomaiset perusteet:

”— Someturvan avulla voimme nyt tarjota kuluttajille palvelun, jolla jo kohdattuja some-ongelmia on ylipäätään mahdollista ratkoa sekä lakiteknisesti että tarjoamalla tukea. Ratkaisu on relevantti myös teineille ja nuorille aikuisille jolloin se osana perheturvaamme on kiinnostava myös operaattorikumppaneillemme. Keinoälypohjaisena se myös skaalautuu osana globaalia liiketoimintaamme, Norkio visioi.”

Someturva
Helsinki 28.10.2019
F-Securen tiedote | 28.10.2019
Someturva.fi

Yhteyshenkilö

Suvi Uski +358 45 634 2709
CEO, Co-Founder
Someturva
suvi.uski@someturva.fi